Ihmisen suolistossa asuu erilaisia alkueläimiä, joista vain osa aiheuttaa oireita. Diagnostiikka on kaupallisten nukleiinihapon osoitusmenetelmien käyttöön ottamisen jälkeen muuttunut tarkemmaksi ja helpommin saatavaksi, ja todettujen alkueläinten merkitys oireiden aiheuttajana voi aiheuttaa hämmennystä. Alkueläinten esiintyvyydestä saadaan samalla uutta tietoa. Alkueläinripulien on ajateltu olevan harvinaisia, mutta ne voivat olla alidiagnosoituja. Ripulioiretta tutkittaessa kannattaa pyytää nukleiinihappo-osoitus, joka on herkkä, ja samalla tutkimuksella löytyy monta eri alkueläintä. Niiden etsiminen spesifisillä värjäyksillä ja antigeenitesteillä on monimutkaista ja altista virheille, ja jokainen yksittäinen tutkimus maksaa saman kuin laaja geeninmonistustesti (multiplex-PCR).
Alkueläinten aiheuttamat oireet ilmaantuvat usein pidemmän itämisajan jälkeen kuin bakteeri- ja virusripulit, mikä johtuu alkueläinten hitaammasta lisääntymisestä suolistossa. Oireiden alku ja loppu voivat olla huonosti määriteltävissä, ja oireet ovat usein pitkään kestäviä tai kroonistuvia.
Kaikki suolistoinfektioita aiheuttavat alkueläimet pääsevät maha-suolikanavaan suun kautta. Tartunnan ehkäisyssä on oleellista hyvä käsihygienia ja kontaminoituneiden elintarvikkeiden tai juomaveden välttäminen. Nykyaikaiset maailmanlaajuiset ruoanjakeluketjut ovat luoneet uusia reittejä elintarvikkeiden välityksellä leviäville taudinaiheuttajille.
Yleissääntö alkueläintutkimuksille ja -hoidoille on, että seulontanäytteitä ei pidä ottaa (poikkeuksena Entamoeba histolytica infektiota sairastavan kontaktit). Oireiden vuoksi otetuista näytteistä todetut patogeeniset parasiitit hoidetaan. Maahanmuuttajalapsiltakaan ei alkueläimiä tutkita seulontatutkimuksena, vaan vain tarvittaessa vatsavaivoja selviteltäessä.
Giardia lamblia
Oireet ja taudinkuva
Giardia-infektio, giardiaasi, voi aiheuttaa ripulia, mahakipuja, ilmavaivoja ja epämääräistä huonovointisuutta. Oksentelua ja kuumetta ei yleensä esiinny. Joskus taudinkuva voi olla vaikea, nesteytystä vaativa. Ripuli kestää tavallisesti viikosta useisiin viikkoihin, ja erityisesti lapsilla voi seurata ravinnon imeytymishäiriö ja laihtumista. Ulosteet voivat olla rasvaisia ja kelluvia. Toisaalta osa tartunnan saaneista erittää giardian kystia joitakin viikkoja ilman, että heille kehittyy oireita.
Epidemiologia ja inkubaatioaika
Giardialajeista G. lamblian tyypit A ja B ovat ihmiselle tautia aiheuttavia. Niitä esiintyy myös lemmikki- ja hyötyeläimillä, mutta kantojen taudinaiheuttamiskyky on vaihteleva. Giardioita esiintyy kaikkialla maailmassa, eniten maissa, joissa on puutetta puhtaasta vedestä. Giardiaasi lienee meillä alidiagnosoitu, koska näytteitä on otettu vähän, mutta giardioiden esiintymiseen Suomessakin viittaa mm. niiden löytyminen Nokian vesiepidemian yhteydessä sairastuneilla.
Tartunnan voi saada kontaminoituneiden käsien, ruuan tai veden välityksellä. Koska tartuttava annos on pieni, jo 10–25 kystaa riittää, infektio voi levitä myös vaippaikäisen lapsen välityksellä. Kystia nauttineista 25–50 % saa oireita, 5–15 % erittää aikansa kystia ilman oireita ja 35–75 % ei saa tartuntaa.
Aika tartunnasta oireiden alkuun on yleensä (1–)2–3 viikkoa. Suun kautta suolistoon päässeet giardian kystat tarttuvat ohutsuolen epiteeliin. Ensimmäiset oireet johtuvat ohutsuolen pinnan vaurioitumisesta, eliöiden tunkeutumisesta limakalvotasolle ja mahdollisesta toksiinien erittymisestä. Infektion pitkittyessä oireita aiheuttaa myös immunologisella mekanismilla syntyvä villusvaurio.
Diagnostiikka
Ulosteen mikroskopoinnissa voidaan nähdä giardian kystia. Niitä ei kuitenkaan erity jatkuvasti, ja varsinkin oireiden alkuvaiheessa kystia ei välttämättä vielä näy. Herkempiä ja tarkempia menetelmiä ovat giardia-antigeenitutkimus ja nukleiinihapon osoitus (NhO).
Hoito
Giardiaasi kannattaa hoitaa. Tavallisin vaihtoehto on metronidatsoli viikon ajan. Tinidatsoli kerta-annoksena voi olla käytännöllisempi hoito, mutta se on erityisluvallinen. Kontrollinäyte, mieluiten NhO, kannattaa tutkia kuukauden kuluttua hoidosta. Kertahoito ei välttämättä häädä giardiaa kokonaan, mikä voi johtua resistenssistä annetulle lääkkeelle tai siitä, ettei lääke vain ole eliminoinut kaikkia giardioita. Hoidon voi uusia samalla lääkkeellä; resistenssiä epäiltäessä voidaan käyttää kinakriinia.
Oireet voivat kestää jonkin aikaa onnistuneen hoidon jälkeen, joten jos NhO on negatiivinen, ei uusia hoitoja eikä toistuvia kontrolleja tarvita.
Eristys
Ripuloivan lapsen ei pidä mennä päivähoitoon eikä uimahalliin tai kylpylään. Sairaalahoidossa kaikkia ripuloivia potilaita hoidetaan kosketuseristystoimin.
Cryptosporidium
Oireet ja taudinkuva
Cryptosporidium hominis ja C. parvum ovat ripulitaudin, kryptosporidioosin aiheuttajia. Oireena on yleensä joitakin päivä kestävä vetinen, joskus myös limainen ripuli. Kuumetta, mahakipuja ja oksentelua esiintyy. Muuten terveen aikuisen ripuli menee yleensä ohi muutamassa päivässä, mutta immuunipuutteisilla ja pikkulapsilla ripuli voi pitkittyä viikkojen kestoiseksi. Kryptosporidioosi on köyhissä maissa tärkeä pikkulasten aliravitsemusta aiheuttavan ripulitaudin syy.
Kryptosporidiumin ookystat kulkeutuvat suun kautta maha-suolikanavaan, jossa ne aktivoituvat ja vapauttavat infektiiviset sporotsoiitit. Nämä kiinnittyvät ohutsuolen limakalvolle mikrovillustasolle.
Epidemiologia ja inkubaatioaika
Cryptosporidiumia esiintyy kaikkialla, mutta tavallisimmin maissa, joissa kunnollinen viemäröinti ja puhdas vesi eivät ole itsestäänselvyys. Suomessakin on viime vuosina nähty joitakin elintarvikevälitteisiä kryptosporidioosiepidemioita. Tartunnan voi saada ihmisen tai eläimen ulosteella saastuneen veden tai elintarvikkeen tai myös käsien välityksellä. Koska tartuttava annos on pieni, jopa 10 ookystaa, tartunnan saa herkästi ja tauti voi tarttua myös esimerkiksi uimaveden kautta.
Inkubaatioaika on pitkä, viikosta kuukauteen.
Diagnostiikka
Tavallisessa ulosteen mikroskopoinnissa kryptosporidiumin kystat eivät näy. Tutkimuksena käytetään nykyään useimmiten nukleiinihapon osoitusta, mutta erikoisvärjäystä tai antigeenitutkimustakin voi käyttää.
Hoito
Kryptosporidioosi paranee itsekseen, mutta usein oireet kestävät kauan ja nesteytyshoitoa voidaan tarvita. Hyvin vaikeat infektiot ja immuunipuutteisten infektiot voi hoitaa nitatsoksanidilla. Perheenjäsenet ja lähikontaktit kannattaa tutkia, jos heillä on oireita.
Eristys
Kuten giardiaasissa.
Entamoeba histolytica ja E. dispar
Oireet ja taudinkuva
Entamoeba histolytica on ripulitautia ja vakavia infektioita aiheuttava alkueläin. Sen sijaan Entamoeba dispar on apatogeeninen alkueläin, eikä löydös edellytä toimia.
Oireinen E. histolytica infektio on tavallisimmin selkeäalkuinen ripulitauti, joka kestää joitakin päiviä. Joskus se voi aiheuttaa koliittimaisen infektion, dysenterian, jossa ripuli voi olla veristä ja limaista, ja kovat vatsakivut ovat luonteeltaan voimistuvia. Dysenteria voi seurata lievempää ripulia tai alkaa ilman edeltävää lievempää vaihetta. Imeväisikäisillä komplikaationa voi olla invaginaatio, nekrotisoiva koliitti tai suolen perforaatio. Lapsilla harvoin mutta aikuisilla noin 1 %:ssa tartunnoista ilmenee suoliston ulkopuolisia infektioita, joista tavallisimpia ovat maksa-absessit.
Epidemiologia ja inkubaatioaika
Epidemiologia tunnetaan huonosti, koska perinteinen ulosteen mikroskopia ei erottanut E. histolyticaa E. disparista. Infektioita ja oireetonta eritystä esiintyy endeemisenä varsinkin Keski- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Intian niemimaalla asuvilla. Länsimaissa infektiot liittyvät usein matkailuun. Inkubaatioaika voi vaihdella päivistä kuukausiin, mutta on keskimäärin 2–4 viikkoa.
Diagnostiikka
Diagnoosia ei pidä tehdä pelkän mikroskopoinnin perusteella. Antigeenitutkimus tai nukleiinihapon osoitus varmistaa E. histolytica -löydöksen ja karsii pois harmittomat E. disparit.
Hoito
Oireisen infektion hoitona käytetään metronidatsolia tai tinidatsolia. Kontrollinäyte tutkitaan noin kuukauden kuluttua erittäjyyden loppumisen varmistamiseksi. Atsolit tehoavat invasiivisiin muotoihin, mutta eivät varmuudella häädä amebaa suolistosta: kantajuus hoidetaan diloksanidifuroaatilla.
Eristys
Kuten giardiaasissa.
Dientamoeba fragilis
Oireet ja taudinkuva
D. fragiliksen merkitys oireiden aiheuttajana on epäselvä. Nykyisin sitä pidetään mahdollisena suolisto-oireiden aiheuttajana, mutta valtaosa löydöksistä liittyy oireettomaan kolonisaatioon.
Mikäli dientameeba aiheuttaa oireita, ne ovat yleensä toiminnallisten vatsavaivojen kaltaisia: vatsakipua, turvottelua ja ilmavaivoja ja vessakiirettä esiintyy. Ulosteet voivat olla löysiä, mutta harvemmin on varsinaista ripulia. Oireiden kestoa on vaikea arvioida, koska ne alkavat epämääräisesti, ja dientameeban osuus niiden synnyssä on epävarma.
Epidemiologia ja inkubaatioaika
Dientameebaa esiintyy yleisesti koko maailmassa. Länsimaissa esiintyvyys on huipussaan kouluikää lähestyvillä lapsilla: Tanskassa ja Alankomaissa tehdyissä tutkimuksissa kolonisaatio on havaittu jopa 20–70 %:lla tutkituista oireettomista lapsista. Inkubaatioaikaa ja tarttumistapaa ei tunneta.
Diagnostiikka
D. fragilis ei tee kystia, mutta sen jäänteitä voidaan nähdä formaliininäytteen mikroskopoinnissa. Polyvinyylialkoholiin fiksoidusta amebavärjäyksestä se löytyy, mutta nykyään se havaitaan yleensä nukleiinihappotestillä PCR-tutkimuspaketin osana.
Hoito
Varsinkin lasten D. fragilis löydöksiin kannattaa suhtautua varauksella. Jos vatsavaivojen vuoksi otetussa ulostenäytteessä todetaan dientameeba eikä muita syitä vatsavaivoille löydy, voi tehdä hoitokokeilun seknidatsolilla tai paromomysiinillä. Molemmat ovat erityislupavalmisteita. Metronidatsolin teho dientameeban häätämisessä on huonompi. Sattumalöydöksiä ja oireettomia lapsia ei hoideta.
Eristys
Ei tarvita.
Blastocystis hominis
Blastocystis hominis on apatogeeninen alkueläin, joka voi löytyä ulosteen mikroskopoinnissa tai NhO-tutkimuspaketeissa. Löydös ei edellytä hoitoa eikä muita toimia.
Kirjallisuutta
Bennett JE, Dolin R, Blaser MJ, toim. Mandell, Douglas, and Bennett's principles and practice of infectious diseases, 8. painos. Philadelphia: Elsevier, 2015.
THL: Infektiotaudit. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit.
Shane AL, Mody RK, Crump JA, ym. 2017 Infectious Diseases Society of America clinical practice guidelines for the diagnosis and management of infectious diarrhea. Clin Infect Dis 2017;65:1963–73.
Jokalainen P, Hebbelstrup Jensen B, Andreassen BU, ym. Dientamoeba fragilis, a commensal in Danish day care centers. J Clin Microbiol 2017;55:1707–13.
Holtman GA, Kranenberg JJ, Blanker MH, ym. Dientamoeba fragilis colonization is not associated with gastrointestinal symptoms in children at primary care level. Fam Pract 2017;34:25–9.
Ögren J, Dienus O, Löfgren S, ym. Dientamoeba fragilis prevalence coincides with gastrointestinal symptoms in children less than 11 years old in Sweden. Eur J Clin Microbiol Infect Dis 2015;34:1995–8.
Matotaudit
Eri lajeilla on omat matonsa. Toisen lajin madot eivät menesty toisessa lajissa. Niiden toukat saattavat tunkeutua elimistöön, mutta ne eivät kehity aikuisiksi.
Ulosteessa näkyy toisinaan limaa tai kuituja, jotka näyttävät kovasti madoilta ja säikäyttävät lapsen vanhempaa. Näytteen voi tarvittaessa toimittaa laboratorioon tunnistusta varten, mutta ensin kannattaa tutkia hiukan kotona: oikeat madot ovat järjestyneitä eliöitä, koostumukseltaan onkimadon tapaisia, eivät hauraita. Jos pytyssä näkyvä otus hajoaa suihkutettaessa tai vesipurkkiin pyydystettynä, se ei ollut mato. Musta tai tummanruskea ei myöskään ole mato. Suolistomadot ovat väriltään vaaleita, vaaleanpunervia tai -rusehtavia.
Yleensä suolistomadot eivät juuri aiheuta vaivaa isännälleen. Suuri matokuorma voi aiheuttaa ravintopuutoksia tai vatsavaivaa.
Suolistomadot todetaan ulosteen formaliininäytteestä löytyvistä madonmunista. Suolistomatojen diagnostiikka perustuu ulostenäytteiden mikroskopointiin. Madonmunia seulotaan lapsilta, jotka muuttavat Suomeen kehittyvistä maista.
Ulosteen seassa oleva vaalea, kooltaan onkimadon ja kastemadon väliltä oleva mato on suolinkainen.
Suolinkainen, Ascaris lumbricoides
Ainakin miljardin ihmisen arvellaan kantavan vatsassaan suolinkaista. Suomessa suolinkaiset ovat nykyään harvinaisia, joskin tartunnan voi joskus saada täältäkin. Ohutsuolessa asuvien matojen munat erittyvät ulosteeseen ja vaativat kypsymisen maaperässä: madot eivät siis tartu suoraan ihmisestä ihmiseen. Eniten suolinkaisia on alueilla, joissa ei käytetä käymälöitä vaan ulostetaan maastoon.
Suolinkainen on liereä mato, kooltaan 15–35 cm eli onkimadon ja kastemadon väliltä. Yksittäiset madot ovat vaarattomia ja kuolevat itsekseen, mutta iso matokuorma voi aiheuttaa lapselle vatsakipua, hidastaa kehitystä ja aiheuttaa jopa suolitukoksen.
Hoito on mebendatsoli 100 mg x 2 kolmen vuorokauden ajan.
Piiskamato, Trichuris trichiura
Piiskamadot ovat kooltaan 3–5 cm. Niillä on paksumpi, kädensijamainen pää ja ohut siima, jolla ne kiinnittyvät paksusuolen seinään. Myös piiskamadon munat tarvitsevat kypsymisen maaperässä, joten tartuntaa ei saada suoraan toiselta ihmiseltä, vaan puutteellisesti kypsennetystä, ulosteen saastuttamasta ruoasta. Piiskamadot ovat Suomessa yleensä tuontitavaraa.
Kevyt matokuorma ei yleensä aiheuta mitään oireita, mutta runsaana madot voivat aiheuttaa vatsakipua, ripulia tai peräsuolen esiinluiskahduksen. Toisinaan matoja havaitaan sattumalöydöksenä paksunsuolen tähystyksessä.
Hoito on mebendatsoli 100 mg x 2 kolmen vuorokauden ajan.
Leveäheisimato eli lapamato, Diphyllobothrium latum
Lapamadon tartunta saadaan raa'asta tai huonosti kypsennetystä järvikalasta. Madon toukka kiinnittyy ihmisen ohutsuolen seinään, alkaa kasvattaa jaokkeita ja kasvaa vähitellen metrien pituiseksi. Väli-isäntinä tarvitaan pieniä äyriäisiä, niitä syöviä pikkukaloja ja suurempia petokaloja. Valistuksen ja hoidon seurauksena aikaisempi kansantauti on Suomessa perin harvinainen.
Hoitona on niklosamidi kerta-annoksena.
Kapeaheisimadot: naudan heisimato, Taenia saginata, ja sian heisimato, Taenia solium
Kapeaheisimadot elävät ihmisen suolessa. Siat ja naudat saavat tartunnan ruokaansa joutuneista munista, ja toukat tunkeutuvat niiden elimistöön. Ihmiset saavat tartunnan huonosti kypsennetystä lihasta.
Ihminen voi saada Taenia solium -tartunnan ruoasta, kuten sikakin, syömällä esimerkiksi saastuneita vihanneksia. Silloin munista vapautuvat toukat tunkeutuvat elimistöön ja kehittyy kystiserkoosi. Keskushermoston kystiserkoosi on maailmanlaajuisesti tavallisin lasten epilepsian syy, ja sitä todetaan joskus Suomeen kehittyvistä maista muuttaneilla lapsilla.
Kääpiöheisimato, Hymenolepis nana
Oireettoman maahanmuuttajalapsen ulostenäytteestä löytyy toisinaan kääpiöheisimadon munia. Runsaana esiintyessään nekin voivat aiheuttaa vatsavaivaa. Hoitona on niklosamidi tai pratsikvanteli.
