Parvorokko

Oireet ja taudinkuva

Parvorokko (erythema infectiosum, viides rokko, pikkurokko, engl. fifth disease) on parvovirus B19:n aiheuttama terveellä lapsella useimmiten lievä rokkotauti, joka alkaa yleensä lievillä flunssaoireilla. Noin 15–30 %:lla potilaista on kuumetta. Noin viikon kuluessa alkaa ihottumavaihe, jolloin ensin tulee symmetrinen punoitus poskille. Kasvoihottuma on tasainen ja muistuttaa läimäytyksen jälkeä, mistä tulee englanninkielinen nimitys "slapped cheek". Poskileesiot kuumottavat, mutta eivät arista. Suun ympärys on usein vaalea. Aristamattomuus, leesioiden symmetrisyys ja potilaan hyvä yleistila erottavat löydöksen bakteeriperäisestä selluliitista. Poskileesioita seuraa 1–4 vrk:ssa makulopapulaarinen vartalo- ja raajaihottuma, joka alkaa yläraajojen ojentajapuolelta ja muuttuu vähitellen verkkomaiseksi eksanteemaksi varsinkin raajoissa. Kasvoihottuma häviää parissa päivässä, mutta vartaloihottuma johtuu elimistön immuunivasteesta virukselle ja voi kestää jopa useita viikkoja ja hävitä välillä.

Parvorokko on terveillä lapsilla yleensä lievä tauti ja tuo heitä vain harvoin lääkäriin. Niveloireita on alle 10 %:lla lapsista, useimmiten polvissa. Murrosiästä eteenpäin taudinkuva vaikeutuu, ja mitä vanhempi potilas on, sitä useammin oireena on nivelkipuja ja jopa polyartriitti joko liittyneenä tyypilliseen ihottumaan tai ilman sitä. Aikuisille parvovirus voi aiheuttaa kivuliaan verenpurkaumaihottuman käsissä ja jaloissa, ns. hansikas–sukka-oireyhtymän.

Koska parvovirus pysäyttää punasolujen tuotannon luuytimessä 7–10 vuorokaudeksi, niin hemoglobiinipitoisuus voi pienentyä vaarallisesti niillä potilailla, joilla punasolujen elinikä on lyhentynyt, kuten sferosytoosia tai hemolyyttistä anemiaa sairastavilla. Tällöin puhutaan aplastisesta kriisistä. Ne potilaat, jotka saavat aplastisen kriisin, eivät useinkaan saa parvorokon tyypillisiä iho-oireita.

Etiologia ja epidemiologia

Parvorokon aiheuttajaa parvovirus B19:ää esiintyy runsaasti kaikkialla maailmassa. Ihminen on sen ainut isäntä, ja tartunta tapahtuu hengitystie-eritteiden tai veren välityksellä sekä äidistä lapseen. Noin puolet viruksen kohtaavista ihmisistä saa oireita, ja kliininen parvorokko on tavallisin 5–15-vuotiailla. Tautia esiintyy ympäri vuoden, ja pieniä epidemioita esiintyy erityisesti keväisin. Inkubaatioaika on useimmiten 4–14 päivää.

Parvovirus B19 lisääntyy punasolujen nuoruusmuodoissa, mikä vaikuttaa sen kliiniseen taudinkuvaan hematologisilla ja immuunipuutteisilla potilailla.

Diagnoosi

Terveellä lapsella parvorokon diagnoosi on kliininen eikä laboratoriotutkimuksia tarvita. Terveen parvorokkoa sairastavan lapsen verenkuva ja tulehdusarvot ovat yleensä normaalit. Immuunipuutteisilla potilailla ja joissakin erityistilanteissa parvovirusinfektio voidaan diagnosoida vasta-ainetutkimuksilla (IgM), ja virus voidaan osoittaa PCR-tekniikalla nivelnesteestä tai luuytimestä. Pieniä virusmääriä voidaan havaita kuukausien ajan kliinisen taudin jälkeen, joten positiivinen PCR-tulos ei aina välttämättä kerro tuoreesta infektiosta.

Hoito

Terveen lapsen parvorokkoa ei tarvitse hoitaa. Niveloireisiin voidaan joskus tarvita oireenmukaista hoitoa.

Aplastisessa kriisissä voidaan tarvita verensiirtoja. Immuunipuutteisten kroonisissa infektioissa voidaan harkita suonensisäistä immunoglobuliinihoitoa.

Eristys

Ihottumavaiheessa potilas ei enää tartuta ja lapset voivat osallistua päivähoitoon tai käydä koulua eikä eristyksestä ole hyötyä esim. raskaana olevien suojaamisessa.

Aplastisen kriisin yhteydessä tai jos potilas on immuunipuutteinen, noudatetaan pisaraeristystä 7 vuorokauden ajan tai kunnes retikulosyytit ovat normalisoituneet.

Raskauden aikainen parvorokko

Suomessa raskaana olevista naisista 50–60 % on sairastanut parvorokon ennen raskautta. Seronegatiivisen raskaana olevan naisen riski saada parvorokko on vain muutama prosentti, epidemioiden aikana hieman suurempi. Raskaana olevan tuore infektio siirtyy sikiöön 30–50 %:ssa tapauksista. Viruksen ei ole todettu aiheuttavan epämuodostumia. Sen sijaan se voi, erityisesti alkuraskaudessa, aiheuttaa sikiölle anemiaa, pleuran ja perikardiumin nesteilyä tai kasvuhäiriön. Ennen 20. raskausviikkoa kohdunsisäinen infektio johtaa sikiön kuolemaan noin 10 %:ssa tapauksista; tämän jälkeen riski pienenee n. 1 %:iin.

Raskaana olevien terveydenhuoltohenkilökuntaan kuuluvien ei pitäisi hoitaa kroonista parvorokkoa tai aplastista kriisiä sairastavia. Jos raskaana oleva altistuu parvovirukselle (esim. kontakti varmistettuun tapaukseen ennen ihottuman puhkeamista), tutkitaan altistuneelta vasta-aineet. Jatkuvasti altistuvalta, esim. epidemian aikana päiväkodissa työskentelevältä seronegatiiviselta raskaana olevalta tutkitaan vasta-aineet 2–3 viikon välein, kunnes epidemia on ohi. Jos tuore tartunta todetaan, tehdään lähete äitiyspoliklinikalle, joka järjestää seurannan sikiön sairauden ja mahdollisen anemian merkkien havaitsemiseksi.